kotiinpääsyä odotellessa

Täällä meillä on taas hirmuisen paljon tapahtunut uusia ja jännittäviä asioita! Verkostopalaveri Sintin kotiutumisesta, happirikastimeen siirtyminen, ensimmäinen vaunulenkki, ensimmäinen kotiloma jne <3 verkostopalaverissa oli paikalla kymmenisen ihmistä, jotka kuuluvat Sintin tukiverkostoon. Me, lääkäri, omahoitaja, fysioterapeutti, neuvolatäti, kotipalvelutäti, sosiaalityöntekijä ja pari muuta hoitajaa. Palaverissa käytiin läpi muunmuassa Sintin elämän vaiheita tähän päivään asti, Sintin kasvukäyrää, happijuttuja, neuvolajuttuja, mihin kunnan palveluihin olemme oikeutettuja, kelan tukijuttuja, mitä erilaisia poliklinikkakäyntejä tulee vielä silloinkin, kun Sintti on kotona ja meille sitä tärkeimpää asiaa: kotiutumista. Meille oli uutta, että olemme oikeutettuja tässä tilanteessa kotipalveluun (esimerkiksi lastenhoitoon tai kodin siivoukseen). Vaikka tiedän, että jossakin vaiheessa haluan välillä omaa aikaa Jonin ollessa töissä tai sitten haluamme yhdessä tehdä jotain kivaa, tuntuu ajatus avun pyytämisestä silti erittäin kaukaiselta. Tiedostan kyllä, että Sintti tarvitsee hyvinvoivat vanhemmat ja siihen auttaisi välillä juuri se oma/yhteinen kahdenkeskinen aika, niin täytyisi olla todella läheinen ihminen, että pystyisin edes kuvittelemaan antavani lapseni hänelle hoitoon ja vielä kaukaisemmalta ajatukselta tuntuu se, että oikeasti jättäisin lapseni hoitoon ja lähtisin itse vaikka kaupassa käymään. Alusta asti meille on toitotettu, että meidän täytyy muistaa pitää huolta myös itsestämme ja täytyy olla muutakin elämää, kuin sairaalaelämä, mutta jotenkin tuli tunne, että saa nähdä pistääkö kyllä-mä-pärjään-asenne vastaan tässä kotipalveluasiassa. Koko kolmen ja puolen kuukauden sairaalajakson aikana olemme tehneet Jonin kanssa neljän päivän reissun Vaasaan, kun hoitajat keskolassa painottivat, että se tekee meille hyvää. Ekat kaksi päivää halusin taukoamatta kotiin ja sairaalaan Sintin luo ja se näkyi myös käyttäytymisessäni, kun vähän väliä masistelin tai itkeskelin ikävää, mutta kieltämättä toiset kaksi päivää olivat jo ihan kivoja, vaikka ikävä olikin kova. Toki parin tunnin lastenhoitoapu on hieman eri asia, kuin neljän päivän reissu kotikonnuille, mutta sen näkee sitten myöhemmin koemmeko tarvetta ulkopuolisen tahon avulle.

Ensimmäisellä vaunulenkillä kävimme pari päivää sitten. Lainasimme keskolasta vaunuja, puimme Sintille ensimmäistä kertaa ulkovaatteet päälle, laitoimme happiviikset kiinni matkahappipulloon ja saturaatiomittarin kiinni jalkaan ja sitten vain Sintti kärryihin ja menoksi! Vaikka silloin oli pahin neljän ruuhka ja meteliä paljon, Sintti nukkui tyytyväisenä koko kävelylenkin ajan, pari kertaa vain raotti silmiä, mutta ei jaksanut ihmetellä mihin oikein on joutunut. Pakko myöntää, että aika ylpeänä niitä vaunuja työnteli. Tuntui kerrankin jotenkin niin normaalilta vauva-arjelta. Myös matkahappipullon kanssa ”säätäminen” osoittautui helpommaksi, kuin olimme kuvitelleet (voin jossain vaiheessa kun Sintti kotiutuu kertoa enemmän näistä happijutuista ja miten se vaikuttaa normaaliin elämäämme). Happirikastimeen siirryttiin myös samana päivänä, kuin vaunulenkki tehtiin, aluksi virtauksena oli litra/tunti, eilen laskettiin 0,75 litraan ja tänään jo puoleen litraan. Kyllä ne meidän pikkuisen keuhkot vain alkaa kasvaa pikkuhiljaa <3 Sinttikin on taas enemmän tyytyväisempi ja rauhallisempi, kun ilma ei puhalla niin kovaa nenään. 

Ja sitten se tärkein asia tällä kertaa: kotiloma <3. Sintti pääsi siis ensimmäiselle päivän mittaiselle kotilomalle eilen. Olisin kuvitellut, että Sintti on aivan ihmeissään päästessään ensimmäiselle automatkalle ja ensimmäistä kertaa turvakaukaloon, mutta poitsuhan nukkui tyytyväisenä siihen asti, kun kotona riisuttiin ulkovaatteet pois. Sen jälkeen hän ei sitten malttanutkaan nukkua, kuin aivan maximissaan puolen tunnin pätkän sohvalla koko kotona olemisen aikana. Sintti tuijotteli melkein koko ajan silmät pyöreänä ympärilleen ja selvästi tajusi, että nyt ei ollakaan tutussa ympäristössä. Yhdessä vaiheessa laitoimme hänet omaan sänkyyn, jos hän vaikka saisi hieman nukuttua ja totuteltua tulevaan omaan sänkyynsä, mutta tunnin ajan oli paljon mukavampaa jutella taukoamatta vieressä olevalle pupulle, kuin mennä nukkumattia treffaamaan. Tämän päiväuni-yrityksen jälkeen nostimme hänet meidän keskelle sänkyyn ja tuntuipa kivalta köllötellä siinä koko perhe! Muutenkin tuntui siltä, että meidän koti oli kaivannut jo Sinttiä ja ihan kuin Sintti olisi ollut täällä aina. Kaikki tavaratkin ovat olleet jo kauan valmiina, enää puuttuu vain tosiaan Sintti. Illalla veimme Sintin takaisin keskolaan ja niin hassulta kuin se päivän jälkeen kuulostaakin, koti tuntui tyhjältä sen jälkeen. Huomenna olisi tarkoitus ottaa Sintti taas kotiin päiväksi ja viikonloppuna ehkä jopa yöksikin, jos Sintin vointi pysyy hyvänä. Tarkkaa lopullista kotiutumispäivää emme vielä tiedä, mutta hyvin todennäköisesti se tapahtuu kahden viikon sisällä, jos asiat menevät suunnitelmien mukaan. Aika jännittävää!

♥: Emma

Ps. Poju on kasvanut taas hienosti ja tänään paino oli jo 2615g :)

Kuulumiset kuvina

Moikka kaikille! Ajattelin tulla kirjoittamaan tänne mun kuulumisia, kun mun äiti on kuulemma ollut niin laiskana, että se ei ole jaksanut. Ajattelin myös kirjoittaa kuulumiset kuvien kautta (mun äiti käski muistuttaa, että jos luette tätä teidän puhelimella, niin muistakaa klikata kuvien kohdalta, niin ne näkyy isompana ja tarkempana). Mulle kuuluu ihan hyvää, painan nyt 2315g ja kasvan koko ajan lisää. Viime tiistaina mä täytin jo 3 kuukautta. Aika on mennyt äkkiä vai mitä? Me kaikki odotetaan nyt innolla sitä, kun mä pääsen kotiin. Pääsen ensin kotilomille, jossa katsotaan miten mä kotona pärjään ja jos kaikki sujuu hyvin, pääsen kokonaan kotiin. Pääsen kotiin lisähapen kanssa ja tiedän, että ainakin mun äitiä vähän jännittää, miten arki tulee sujumaan sen kanssa! Se kun on mahdollista, että voin olla jopa vuoden ikään asti lisähapen kanssa. En oikein tykkää noista happiviiksistä, ne ei aina pysy kunnolla edes nenässä ja yleensä oonkin paljon tyytyväisempi, kun ne viikset on ihan jossain muualla, kuin siellä nenässä. Joskus ne tippuu nenästä suuhun ja jos mulla sattuu olemaan nälkä, niin niitä on kiva imeskellä. Lääkärit on kuitenkin sitä mieltä, että mun on pakko niitä vielä pitää, kun en jaksa vielä kauaa hengittää ilman apua. 

Tässä mun isi syöttää mua. Oon harjoitellut nyt viime aikoina paljon tuttipullolla juomista. Yleensä se sujuu hyvin ja välillä juon kaiken mitä pullossa on, mutta välillä en jaksa yhtään keskittyä ja hotkin vain maitoa, jolloin sitä valuu enemmän suupielistä, kuin mitä menee mahaan. Silloin joudutaan laittamaan loput maidosta nenämahaletkun kautta. Silloin kun jaksan keskittyä, niin otan usein myös katsekontaktin syöttäjään.

Mun molemmat isovanhemmat kävivät peräkkäisinä viikonloppuina kylässä ja oli kiva nähdä niitä pitkästä aikaa. Pääsin mun mumman ja mummin syliinkin. Ne höpötti mulle kokoajan kaikkea eivätkä ne pystyneet ollenkaan pitämään näppejänsä erossa musta. Isin vanhemmat olivat nähneet mut viimeksi 700 grammaisena!

Välillä pitää muistaa levätäkin. Muutaman kerran tässä lähiaikoina oon valvonut koko yön, joten päivällä oon vain nukkunut äidin tai isin sylissä. Äiti tai isi pitää mua yleensä 2-3 tuntia putkeen sylissä ja joskus jaksan olla hereillä melkein koko sen ajan. 

Tässä mä yritin ottaa isin puhelimella selfietä! Silmät isoksi ja huulet tötterölle vai miten se menikään?

Nykyään mun hoidot tehdään kokonaan hoitopöydällä. Äiti ja isi tykkää siitä paljon enemmän. Niiden mielestä se tuntuu enemmän ”normaalilta” vauvajutulta. Mä pysyn hoidoilla rauhallisena, jos mulla on tutti suussa, mutta heti jos se tippuu, multa pääsee itku!

Oon mä viime aikoina välillä vähän kiukutellutkin, mutta eihän aina voi olla hyvä päivä. Tässä en tykännyt yhtään, kun mun päätä pidettiin paikalla, kun mulle vaihdettiin nenämahaletkua. Eniten mua kiukuttaa, jos mulla on maha kipeä tai sitten, jos se mun tutti tippuu suusta. 

Nykyään kun juon tuttipullosta, niin mua pitää myös röyhtäyttää tai röyhyyttää, niinkuin hoitajat sanoo. Mun äiti pitää tätä enemmän halailuna. Mulla on myös kuulemma niin pehmeä tukka, että se tuntuu kivalta äidin poskea vasten.

Ihmettelen päivittäin kaikenlaisia juttuja mitä mun ympärillä on. Mun lemppari on nalletaulu hoitopöydän yläpuolella. Kuuntelen myös tarkasti, kun mulle jutellaan. Yleensä vastaan takaisinkin! Fysioterapeutti kävi mua tutkimassa viime viikolla ja sain siltä paljon kehuja, kun osasin katseella seurata esinettä. Lisäksi osasin sen mielestä hienosti tuoda käsiä eteen ja nostaa jalkoja ylös. Äiti ja isi sai myös ohjeet, miten mua pitää käsitellä. Mua kuulemma pitää esimerkiksi nostaa ja pitää sylissä vähän eri tavalla, kuin sellaisia vauvoja, jotka ovat syntyneet ajallaan. 

Hohhoijaa, kun toi mun äiti vaan jaksaa koko ajan ja ihan liian usein ottaa musta kuvia, mäpä näytän sille kieltä, että se lopettaisi!

Pääsin taas kylpyyn yksi päivä ja mä kyllä tykkään siitä! Rauhoitun melkein heti vedessä ja alan polskimaan jaloilla. Mun äiti sanoo, että mun jalat näyttää sammakon reisiltä, pitääkö paikkansa?

Tässä mä oon äidin sylissä ja mun isi halusi ottaa musta kuvan energiajuoman kanssa. Mua ei oikein kiinnostanut poseerata kunnolla, mutta tässä voi vähän verrata mun kokoa puolen litran tölkkiin. Äidin ja isin mielestä oon kuitenkin jo iso poika!

Tässä oli vähän mun viimeaikaisia kuulumisia. Nyt vilkutan teille kaikille ja toivotan hyvää alkavaa uutta viikkoa! 

♥: Sintti